maanantai 20. tammikuuta 2014

Sähköinen asiointi on kasvava mahdollisuus

Kuulun sukupolveen, jolle reikäkortit ja  optiset nauhanlukijat olivat tuttuja. Ja muistan työurani varrelta, että kuluvan vuosituhannen alussa Pohjois-Karjalassa, kollegani Kontiolahdelta korosti sähköisen asioinnin kasvavaa merkitystä. Silloin kuuluin vielä epäilijöiden suureen joukkoon. Nyt kun aikaa on vierähtänyt yli vuosikymmen, elämme sähköisen asioinnin maailmassa. Uskon, että lähes jokainen asioi sähköisesti tietoverkkoja hyväksikäyttäen. Pankkiasioiden hoito onnistuu kotikoneella monen muun tehtävän lisäksi. Kirjeet ystäville ja tuttaville ovat vaihtuneet nopeaan sähköpostiin tai tekstiviestiin puhelimella. Lomamatkan varaus on myös helppo hoitaa netin kautta. Minullakin on siitä monta myönteistä kokemusta. Verkkokauppa sähköisenä on reippaassa kasvussa. Kurikka –lehdessä vieraillessani minulle kerrottiin, että lehti tarjoaa mahdollisuuden yrittäjille tulla mukaan verkkokauppaan. Pidän sitä hienona tarjouksena kaupunkimme yrityksille. Siihen kannattaa tarttua.

Kaupunki tarjoaa myös sähköisiä palveluja: Kurikassa ja Jurvassa ovat yhteispalvelupisteet, joissa on mahdollista olla etäyhteydessä valtion viranomaisiin ja saada näin suoraan heidän palvelujaan.
Kaupunki ja kaupungin yhtiöt: vesiyhtiö ja lämpöyhtiö voivat laskuttaa suoraan sähköisinä e-laskuina tai suoraveloituksena. Tietysti asiakkaan suostumuksella. Monia hakemuslomakkeita mm. päivähoitoon liittyvä hakemuskaavake ja osa teknisen toimen lomakkeista  voidaan tulostaa kotikoneelta. Ja näin vältytään virastossa vierailulta ja säästetään omaa aikaa.

Moni asia kaupunkimme sähköisissä palveluissa vaatii vielä kehittämistä ja parantamista ja varmaan tilanne on sama muuallakin. Tulee muistaa, että tietohallintomme resurssit ovat hyvin rajalliset, mutta eteenpäin ollaan menossa.
Myös Kurikka –lehdessä lupaamani ”kysy kaupungilta” linkki kotisivuillemme on tulossa valmiiksi.
Sähköinen asiointi ja viestintä verkoissa kasvaa, yhteydenpito koneiden välityksellä ei kuitenkaan korvaa suoraa ihmisten välistä kontaktia. Ihmisten kanssa kasvokkain tapaamista ei pidä unohtaa.  Se olkoon aina meidän ilomme, mutta myös velvollisuutemme.

Paavo Tyrväinen

Kirjoittaja on Kurikan kaupunginjohtaja


Johannan kommentti:
ps. Yrityksesi tai yhdistyksesi sähköisen palvelun parantamiseen sosiaalisessa mediassa saa vinkkejä esim. SoMe haltuun illassa -luennolla 4.2., lataa kutsu (pdf).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti